uutinen | 26.03.2018

Kesäkylä tarjoaa tänä vuonna elämyksiä 10-vuotiaille

Yrityskylän kesäleiritoimintaa järjestetään tänä kesänä Espoossa, Oulussa, Tampereella ja Vaasassa. Kesäkylät on tänä vuonna suunnattu 3.–4.-luokkalaisille.

Uuden opetussuunnitelman myötä yhteiskuntaoppi ja sen mukana yhteiskunnan ja työelämän teemat kuuluvat jo neljäsluokkalaisten oppisisältöihin. Siksi Yrityskylä tarjoaa tänä vuonna 3.–4.-luokkalaisille kurkistuksen työelämään ja yhteiskuntaan elämyksellisellä tavalla päivän pituisella kesäleirillä neljällä paikkakunnalla.

Kesäleirien sisällöt vaihtelevat paikkakuntakohtaisesti, mutta jokaisella leirillä on tarkoitus tutustua Yrityskylässä tuttuihin teemoihin leikkisästi, kokeilemalla ja tutkimalla.

Salapoliisityötä ja seikkailua luvassa pienoisyhteiskunnassa

Esimerkiksi Yrityskylä Pohjanmaalla Vaasassa Kesäkylä toteutetaan yhteistyössä LUMA-keskuksen kanssa. Koululaiset pääsevät ratkaisemaan Yrityskylässä tapahtunutta kummallista ja mystistä tapahtumaa. LUMA-keskus tarjoaa Pohjanmaalla Yrityskylän sisältöihin luonnontiedettä ja tutkivaa oppimista. Oulussa taas järjestetään vauhdikas kaupunkiseikkailu Yrityskylässä yhteistyössä Lasten ja nuorten kesäyliopiston kanssa.

Ilmoittautuminen ja tarkemmat tiedot eri paikkakuntien Kesäkylistä tulevat Yrityskylän nettisivuille lähiaikoina. Osallistuminen Kesäkylään on maksutonta.

Leirit ovat päivän mittaisia, mutta toteutus vaihtelee paikkakuntakohtaisesti.

Viime vuonna Kesäkylä järjestettiin kuudennen luokan päättäville oppilaille Espoossa, Kuopiossa ja Lappeenrannassa. Katso tästä leiriläisten kuvaamia vlogeja.

Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee Yrityskylän kesäleiritoimintaa.

Facebook
Facebook
Twitter
Visit Us
Instagram