uutinen | 06.09.2019

Kiertotalouteen tutustutaan animaatioiden avulla

Ymmärrystä kiertotaloudesta lisätään nyt kiertotalousanimaatioilla, joita kuka tahansa voi hyödyntää opetuksessaan

Kiertotaloutta on tuotu osaksi Yrityskylän oppimiskokonaisuutta parin vuoden ajan yhteistyössä Sitran kanssa. Jatkossa kiertotalouteen voidaan tutustua myös hyvin kiinnostavassa ja tiivistetyssä muodossa, sillä opetuksen tueksi on valmistunut kaksi animaatiota; alakoululaisille suunnattu On aika siirtyä kiertotalouteen sekä yläkoululaisille suunnattu Millainen olisi sinun kiertotalousyrityksesi? Ensimmäisessä pohditaan nykyistä tuhlailevaa yhteiskuntaa ja raaka-aineiden tehokkaampaa käyttöä. Toisessa animaatiossa tutustutaan kiertotalouden liiketoimintamalleihin.

Animaatiot ovat osa Yrityskylän oppimateriaalia, ja ne löytyvät myös opettajille tutusta Opeportaalista. Animaatiot ovat kaikkien muidenkin katsottavissa ja opetuksessa hyödynnettävissä, ja löytyvät TATin Youtube-kanavalta. Videoista valmistuu versiot myös ruotsin- ja englanninkielellä.

Kiertotalous on vielä vieras monelle aikuisellekin, myös opettajille. Tästä syystä oppimiskokonaisuuteen kuuluvassa, juuri uudistuneessa opekoulutuksessa on tänä lukuvuonna teemana kiertotalous. Paitsi, että kiertotaloudella on tehtävänsä ilmastonmuutoksen torjujana ja luonnonvarojen ylikulutuksen hillitsijänä, kiertotalous on myös tärkeä työelämätaito. Jokaisen tulisi osata siitä perusasiat, ja nyt opettajat saavat perustiedot kiertotaloudesta ja vinkkejä siihen, miten käsitellä teemaa oppilaiden kanssa.

Katso alta uudet animaatiomme!

Alakoululaisille suunnattu animaatio

 

Yläkoululaisille suunnattu animaatio

Facebook
Facebook
Twitter
Visit Us
Instagram