blogi | 19.03.2018

Kuulet, mutta kuunteletko? Sosiaalinen ihminen ei aina ole porukan puheliain tyyppi

Haastattelin kerran uusia työntekijöitä tiimiini. Ryhmähaastattelussa oli neljä haastateltavaa ja kaikki vaikuttivat ulospäinsuuntautuneilta, energisiltä ja fiksuilta tyypeiltä. Yksi haastateltava jäi kuitenkin erityisesti mieleeni. Tämä henkilö ei ollut joukon puheliain, mutta totesi haastattelun lopuksi: ”Vau, me neljä muodostettaisiin kyllä tosi hyvä tiimi”. Hän perusteli kommenttiaan tuomalla esiin muiden haastateltavien vahvuuksia. Tämä teki minuun suunnattoman vaikutuksen ja päätin valita hänet tiimiini. Hänellä oli taito kuunnella muita ja arvostaa muiden osaamista.

Ylen julkaiseman artikkelin mukaan hyvillä sosiaalisilla taidoilla varustetuilla ihmisillä on tutkitusti paremmat mahdollisuudet saada haluamansa työpaikka ja suurempi palkka. Millainen on ihminen, jolla on hyvä sosiaaliset taidot? Artikkelia lukiessa tulee ensimmäisenä mieleen ulospäinsuuntautunut henkilö, jolla on hyvät keskustelutaidot ja joka ei pelkää tuoda omia näkemyksiään esiin. Joku, jonka läsnäolo ei jää keneltäkään huomaamatta. Sosiaalinen ihminen ei kuitenkaan välttämättä ole porukan puheliain tyyppi. Sosiaalinen ihminen kuuntelee, osaa tarkastella asioita muiden näkökulmasta ja olla läsnä vuorovaikutustilanteissa. Hän myös osaa arvostaa muiden mielipiteitä ja tuoda sen esiin.

En usko, että ihan jokaisen mielessä käy, että kilpakumppaneiden hyvien puolien esiintuominen saattaisi olla hyvä juttu. Ehkä pelkäämme sen kostautuvan ja asettavamme itsemme vertailun kohteeksi. Haastateltava toi hienosti esiin taitonsa huomioida haastattelun muut osapuolet ja olla läsnä stressaavassakin tilanteessa. Nämä taidot usein unohtuvat, kun pohdimme, keitä ne sosiaaliset tyypit oikein ovat.

Kuuntelemisen taidosta hyötyy koko työyhteisö. Keskustelu on rikkaampaa, ideoiden pallottelu päämäärätietoisempaa ja ristiriitatilanteet vähenevät. Asiat saattavat jopa edetä.  Aina emme tietenkään voi olla sataprosenttisesti läsnä, mutta jokaisen kannattaisi välillä kiinnittää huomiota omiin kuuntelutaitoihin. Olen havahtunut monta kertaa tilanteeseen, jossa olen luullut kuuntelevani mutta myöhemmin huomannut, että en oikeasti ollut läsnä. Silloin olen toivonut, että voisin palata ajassa taaksepäin.

Jasmiina Tuominen

Kirjoittaja on Yrityskylä Yläkoulu Helsinki-Vantaan toiminnasta vastaava kasvatustieteilijä, joka haluaisi oppia lisää avaruudesta ja dinosauruksista.