uutinen | 17.01.2019

Millaista on johtaa Valiota? Ysiluokkalaiset tutustuvat suomalaisten maitotuotteiden tuotantoon Yrityskylässä

Kevään aikana pääkaupunkiseudun ysiluokkalaiset hyppäävät Valion puikkoihin ja testaavat taitojaan yrityksen johdossa. Yrityskylä-oppimiskokonaisuuden aikana nuorille tulee tutuksi, miten ruokaa tuotetaan, miksi suomalainen ruoka on puhdasta ja mitä vastuullinen liiketoiminta tarkoittaa Valiolla.

Yrityskylä on maailman parhaana koulutusinnovaationa palkittu suomalainen oppimiskokonaisuus. Toiminnan tavoitteena on tarjota kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisille myönteisiä kokemuksia työelämästä, taloudesta ja yhteiskunnasta. Oppilaat pääsevät Yrityskylässä itse johtamaan yrityksiä, ja kokemukset ovat olleet erittäin positiivisia. Yrityskylä-oppimisympäristöjä on kahdeksalla alueella ympäri Suomen, ja Valion yrityssimulaatiota pelataan kevään aikana Yrityskylä Espoossa Otaniemessä.

–Yrityskylässä nuorille opetetaan talous- ja työelämätaitoja oikean esimerkin avulla. Valion tuotteet ovat varmasti monelle tuttuja, mutta liiketoiminta ei välttämättä niinkään. Kevään aikana lähes 3 000 oppilasta pääsee johtamaan Valiota Yrityskylä Espoossa, kertoo Heidi Enbacka, Yrityskylä Espoon aluepäällikkö.

Valion yrityssimulaatiossa nuoret pääsevät tutustumaan maitotuotteiden valmistamiseen ja vientiin: oppilaat myyvät Valio PROfeel® rahkaa Suomessa, Ruotsissa sekä Espanjassa erilaisille kuvitteellisille asiakkaille: valtiolle, ruokakauppaketjulle ja hyvinvointikeskukselle. Samalla oppilaat pohtivat, miten maitotiloille saadaan maksettua maidosta mahdollisimman hyvää hintaa ja vastuullisuus huomioitua koko tuotantoketjussa. Valion maidontuotantoketju on nuorille myös esimerkkinä osuustoiminnasta, joka on Suomessa yleinen yritystoiminnan muoto.

–On ilo päästä konkretian kautta näyttämään ysiluokkalaisille, mistä suomalaiset maitotuotteet tulevat ja miten niitä valmistetaan. Oppilaat pääsevät tutustumaan Valion vastuulliseen maitoketjuun ja oppivat, että vastuulliset toimintatavat ovat myös myynnissä kilpailuetu. Tästä esimerkkinä on Valion työ maidontuotannon ilmastovaikutusten vähentämiseksi. Lisäksi oppilaille kirkastuu Valion osuustoiminnallinen liiketoimintamalli. Noin 5 000 suomalaista maitotilaa omistaa Valion, ja Valio maksaa toimintansa tuoton maidon hinnassa maitotiloille. Tehtävämme ei siis ole maksimoida Valion voittoa, vaan varmistaa maitotilojen toimeentulo, kertoo yhteiskuntasuhdejohtaja Pia Kontunen.

Yrityskylä Yläkoulun peliareenalla oppilaat johtavat kilpaa yritystä kansainvälisillä markkinoilla. Oppilaiden toisiaan vastaan kilpailevissa johtoryhmissä jokaisella oppilaalla on oma vastuualueensa. Pelissä parhaiten pärjänneet ryhmät pääsevät tutustumaan Valion maitotilaan kevään lopussa.

Toimittajat ovat tervetulleita seuraamaan Valion peliä Otaniemessä sijaitsevaan Yrityskylä Yläkoulu Espoon oppimisympäristöön (Metallimiehenkuja 2, Espoo).

Lisätietoja:

Pia Kontunen, yhteiskuntasuhdejohtaja, pia.kontunen@valio.fi, 050 384 2606
Heidi Enbacka, aluepäällikkö, heidi.enbacka@tat.fi, 050 514 2808

Facebook
Facebook
Twitter
Visit Us
Instagram