uutinen | 10.03.2020

Oletko jo tavannut Oulun uuden koordinaattorikaksikon?

Reetta Pirneskoski ja Saana Korkiala aloittivat Yrityskylä Pohjois-Pohjanmaan uusina aluekoordinaattoreina

Yrityskylä Pohjois-Pohjanmaan uudet aluekoordinaattorit Reetta ja Saana jakavat intohimon nuorten työelämätaitojen kehittämiseen sekä pyöräilyn lähes joka paikkaan.

Pian Oulun yliopistosta kasvatustieteen maisteriksi valmistuva etelälappilaisen pikkukylän Maksniemen kasvatti Reetta Pirneskoski on toiminut aikaisemmin Yrityskylässä vastuuohjaajana.

”Aluekoordinaattorin työtehtävässä pääsen vaikuttamaan juuri minua kiinnostaviin asioihin; lasten ja nuorten tulevaisuuden työelämätaitojen kehittämiseen sekä heidän rohkaisemiseen ja motivoimiseen tulevaisuuden työelämää kohtaan. Koen aluekoordinaattorin työtehtävän todella tärkeäksi ja merkitykselliseksi työksi, jolla on aidosti vaikutusta lasten ja nuorten tulevaisuudelle.” Reetta sanoo.

Saana Korkiala tuo taas arvokasta näkemystä jo kauan Yrityskylää koulumaailman näkökulmasta tarkastelleena luokanopettajana.

”Olen todella innoissani mahdollisuudesta työskennellä Yrityskylässä. Se on ollut salainen haaveeni jo viisi vuotta! Aina vieraillessani Yrityskylässä opettajan ominaisuudessa olen ihaillut ja ihmetellyt, kuinka näin hyvä oppimiskokonaisuus onkin onnistuttu kehittämään. Odotan erityisesti uusia erilaisia haasteita ja mahdollisuutta kehittää Yrityskylää vieläkin paremmaksi kuin se jo on.” Saana innostuu.

Vapaa-ajallaan Reetta kertoo viettävänsä aikaa liikkuen kuntosalilla sekä lenkkeilyn ja hiihdon parissa.

Saana rentoutuu lukemalla ja soittelemalla kitaraa. Lisäksi Saanan vapaa-aika kuluu myös partioharrastuksen parissa.

”Intohimonani on seikkailla tuntemattomissa paikoissa ja luonnossa.” Saana kertoo.

Reetta työskentelee Yrityskylä Pohjois-Pohjanmaalla pääosin yhdeksäsluokkalaisten oppimiskokonaisuuden parissa ja Saanan päivät kuluvat kuudesluokkalaisten konseptin pyörteissä.

Yrityskylä Pohjois-Pohjanmaan tiimiin kuuluu vastuuohjaajien lisäksi myös aluepäällikkö Sanna Salo. Aikaisemmin Oulun tiimissä työskennellyt Päivi Mäkelä siirtyi kokopäiväiseksi yrittäjäksi ja Esa Huuskonen lähtee puolestaan pyörittämään Yrityskylä Keski-Suomen toimintaa.