uutinen | 21.08.2019

Yrityskylässä 200 kunnan oppilaat ja opettajat innostuvat yhdessä – tule sinäkin! 

Yrityskylässä käy oppilaita lähes 200:sta Suomen kunnasta ja kaupungista. Yrityskylän oppimisympäristöjä löytyykin jo kymmeneltä paikkakunnalta. Oppimisympäristöissä vierailee 75 prosenttia kaikista kuudesluokkalaisista ja lähes 45 prosenttia yhdeksäsluokkalaisista. Kunnat ja kaupungit ovat Yrityskylien toiminnan ehdoton edellytys, sillä kunnat tuovat oppilaat Yrityskyliin. Yrityskylä Alakoulu Espoo kutsuu nyt espoolaiset lapsesta vaariin tutustumaan pienoisyhteiskuntaan. 

Kuntien ja kaupunkien toiminta tulee alakoululaisille tutuksi Yrityskylän kaupungintalossa, jossa tutustutaan vaikuttamiseen, harjoitellaan äänestämistä sekä päätetään millaisia julkisia palveluja verovaroilla laitetaan pystyyn. Tämän lisäksi oppimisympäristöissä pyritään mallintamaan paikallista elinkeinoelämää niin, että lähiseudun eri toimijat tulevat tutuksi.  

Yrityskylän tavoitteet kulkevat käsi kädessä opetussuunnitelman kanssa. Siten Yrityskylä onkin monen kaupungin ja kunnan kohdalla nähty luontevana väylänä toteuttaa yrittäjyyskasvatusta ja edistää laaja-alaisen osaamisen tavoitteita. Yrityskylä on integroitu kuntien perusopetukseen monialaisena kokonaisuutena, joka on tarjonnut jo kohta 10 vuotta innostavaa ja elämyksellistä opetusta. Tätä mieltä ovat sekä opettajat että oppilaat paikkakunnasta riippumatta.  

Nyt sinullakin on mahdollisuus tulla innostumaan Yrityskylään! Yrityskylä Alakoulu Espoossa järjestetään Espoo-päivänä 31.8. klo 10-13 avoimet ovet, jolloin kaikilla espoolaisilla on mahdollisuus tulla pienoisyhteiskuntaan käymään, vaikka kaverin tai isovanhempien kanssa! Arvo paikan päällä itsellesi ammatti, jossa voit työskennellä 10 minuuttia tai vaikka tunnin! Mitä tekee R&D Manager tai kaupunginjohtaja? Entä työympäristökonsultti? Tule ottamaan selvää! 

Aika: lauantai 31.8. klo 10–13
Paikka: Yrityskylä Alakoulu Espoo, Karaportti 2
Lisätiedot: Heidi Enbacka, 050 514 2808, heidi.enbacka@tat.fi

Facebook
Facebook
Twitter
Visit Us
Instagram