uutinen | 15.09.2021

Ysiluokkalaiset simuloivat kansainvälistä kauppaa Helsingin keskustassa

Lukuvuoden 2021–2022 aikana Helsingin keskustassa Nordea Henkivakuutuksen tarjoamissa tiloissa vierailee jopa yli 9000 yhdeksäsluokkalaista opettajineen.

Lukuvuoden ensimmäiset yhdeksäsluokkalaiset saapuivat tällä viikolla Kaisaniemeen TAT Yrityskylä Yläkoulun peliareenalle Ressun peruskoulusta Helsingistä. Yrityskylä Yläkoulu Helsinki-Vantaan toimintaan osallistuvat kaikki yhdeksäsluokkalaiset Helsingistä, Vantaalta, Keravalta, Lohjalta, Pornaisista ja Porvoosta.

-Tuntuu mahtavalta, että yhdeksäsluokkalaiset opettajineen ovat jälleen elävöittämässä uudistettua oppimisympäristöämme Kaisaniemessä. Erinomaisten tilojen ansioista talouden ja työelämän peliareenalla kisailevat parhaimmillaan 100 oppilasta päivän aikana, kahdessa oppimisympäristössä samanaikaisesti, kommentoi Yrityskylä Helsinki-Vantaan aluekoordinaattori Jasmiina Tuominen.

Nordea on Talous ja nuoret TATin pitkäaikainen kumppani, joka tukee nuorten talousosaamista Yrityskylissä ympäri Suomen. Nordea Henkivakuutuksen tiloissa ollaankin siis Helsingin, mutta myös aivan talousosaamisen ytimessä.

-Yrityskylä konseptina täydentää innostavalla ja hauskalla tavalla suomalaisen koulujärjestelmän tarjoamaa yhteiskunnallisiin asioihin ja talousosaamiseen liittyvää opetusta. Näiden ilmiöiden muuttuessa yhä monimutkaisemmiksi olemme hyvin ylpeitä siitä, että saamme olla mukana tukemassa nuorten laaja-alaisen osaamisen kasvua, iloitsee Pekka Luukkanen, Nordea Henkivakuutuksen toimitusjohtaja.

Nuorten talousosaaminen kehittyy Yrityskylä Yläkoulussa

TATin Yrityskylä Yläkoulu on talouden ja työelämän peliareena, jossa yhdeksäsluokkalaiset johtavat kilpaa yrityksiä kansainvälisillä markkinoilla. Kokonaisuuden muodostavat opekoulutus, viisi Yrityskylä-oppituntia, pelitilanne oppimisympäristössä sekä loppureflektointi. Yrityskylä Yläkoulu tavoittaa 70 % Suomen yhdeksäsluokkalaisista ja toimii kahdellatoista eri paikkakunnalla.

Vaasan yliopiston tutkimuksen mukaan Yrityskylä Yläkouluun osallistuneiden nuorten taloustietämys lisääntyi selkeästi enemmän kuin sellaisilla nuorilla, jotka eivät osallistuneet oppimiskokonaisuuteen.